Pikavippi Soumi (Finska lån)

Mistä syistä pikavippihakemus voidaan hylätä?

Pikavippejä voi hakea lähes kaikilta palveluntarjoajilta ympäri vuorokauden seitsemän päivää viikossa. Haettu laina on useimmiten noin 15 minuutin sisään hakijan tilillä, jos kaikki hakuehdot täyttyvät ja lainaa haetaan asiakaspalvelun aukioloaikoina. Palveluiden aukioloajoissa on jonkin verran eroja, mutta useimmat pikavippien myöntäjät käsittelevät aukioloaikojen ulkopuolella tulleet hakemukset heti aamulla palvelun auetessa. Pikavipin saa siis nimensä mukaisesti nopeasti, yleensä minuuteissa, ja useimmiten joka tapauksessa muutaman tunnin kuluessa sen hakemisesta.

Lainapäätös ei kuitenkaan valitettavasti aina ole myönteinen. Jos olet lainanhakijana epävarma siitä, miksei lainaa ole myönnetty sinulle, kannattaa vielä kertaalleen tarkistaa lainanmyöntäjän esittämät ehdot pikavipin myöntämiselle. Kannattaa myös varmistua siitä, ettei omaan hakemukseen ole tullut virheitä ja omat tietonsa on antanut oikein. Yleisimpiä syitä kielteisiin lainapäätöksiin ovat nimittäin puuttelliset tiedot hakemuksessa. Toisinaan vippiä on voitu hakea jonkun toisen tilille, mutta jos tilin omistaja ei täsmää hakemuksen muiden tietojen kanssa, ei pikavippiä voida myöntää. Katso vertailu pikavippi vertailu24h.com

Syynä kielteisiin lainapäätöksiin voi olla myös liian alhainen ikä. Alaikäiset eivät voi saada pikalainaa. Periaatteessa pikavipin voi siis myöntää täysi-ikäiselle, 18 vuotta täyttäneelle henkilölle. Käytännössä moni pikalainoja myöntävä palvelu vaatii kuitenkin hieman korkeampaa ikää, tai ainakin porrastaa palvelunsa niin, että 18-20 –vuotiaat saavat lainaa hieman vähemmän kuin heitä vanhemmat. Monesti ensimmäsien lainan jälkeen lainattava seuraava summa voi heillekin olla hieman korkeampi.

Lainahakemus hylätään

Aina myös siinä tapauksessa, että lainan hakijalla on samasta pikavippipalvelusta otettu laina, jota ei ole vielä uuden hakemuksen tullessa maksettu takaisin. Ei riitä, että edellisestä lainasta on maksettu takaisin osia, vaan koko tulee olla maksettu eräpäivään mennessä kokonaisuudessaan takaisin. Jos uutta lainaa haetaan pian edellisen umpeuduttua, on myös mahdollista, että edellinen pikalaina on uuden hakemuksen tekohetkellä maksettu takaisin, mutta se ei ole ehtinyt vielä kirjautua pikalainan myöntäjän järjestlmään. Tämä ottaa yleensä 1-2 pankkipäivää, ja tällaisissa tapauksissa kannattaa odottaa pari päivää ja tehdä hakemus sitten uudelleen, mikäli epäilee että kielteinen lainapäätös saattaa johtua edelliseen lainaan liittyvistä maksuista ja niiden siirtymisestä pankkitililtä toiselle. Muista pikavippipalveluista lainaa saattaa saada samanaikaisesti, mutta tämä ei ole koskaan kannattavaa. On huomattavasti hankalampi hallita useamman pikavipin takaisinmaksu korkoineen eräpäivään mennessä. Lue lisää vippi blogi vippivertailu.blogaaja.fi

Jos lainanhakijalla on luottorekisterissä maksuhäiriömerkintä, hänelle ei myönnetä pikavippiä mistään niitä tarjoavasta yrityksestä. Tämä kertoo pikalainayritysten vastuullisuudesta, ja tavoitteena on pikavippiasiakkaiden palvelu niin, etteivät he joudu velkakierteeseen. On sekä pikalainan hakijan että niitä myöntävän tahon etu, ettei vippejä myönnetä henkiloille, joilla on jo ennestään vaikeuksia raha-asioidensa kanssa. Pikavippejä ei tule koskaan käyttää muiden lainojen maksamiseen, ettei vaaraa velkakierteeseen joutumisesta tule. Parhaimmillaan pikavippi on nopea apu arjen yllättäviin menoihin.

Kommentera

E-postadressen publiceras inte. Obligatoriska fält är märkta *

*

Följande HTML-taggar och attribut är tillåtna: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>